Puutarhaa ja pihaa

Kasvilavat kuntoon ja kurkistus syyskylvöihin: talvivalkosipuli kasvaa!

Uusi kasvatuskokeilu on lähtenyt kivasti käyntiin! Talvivalkosipuli istutettiin loppusyksystä. Kasvilava toimii niille hyvänä kohopenkkinä. Syksyllä istutetut valkosipulit saivat kätevästi kylmäkäsittelyn talvella. Myös varisseet lehdet toimivat eristyskerroksena talven aikana. Kevätpuuhiin kuuluu kasvilavojen siistiminen. Vihdoinkin alkaa värejä näkyä ulkona. Puutarhassa kukkivat keltaisen värimaailman kukkijat.… Read More Kasvilavat kuntoon ja kurkistus syyskylvöihin: talvivalkosipuli kasvaa!

Luontoa, Puutarhaa ja pihaa

Syyskylvön aika – valkosipuli, musta- ja kaurajuuri, palsternakka, maa-artisokka ja köynnöspinaatti

Ruska on parhaimmillaan. Nyt on loistava syyskylvön aika! Valkosipuli, musta- ja kaurajuuri, palsternakka, maa-artisokka ja köynnöspinaatti laitetaan syksyllä maahan. Syyskylvö aikaistaa tulevan kasvukauden alkua. Sen hyvä puoli on myös siinä, että mikäli kylvö ei onnistu, keväällä voi kylvää uudestaan. Miten kätevää, kylvövaotkin ovat jo valmiina. Myös sää suosii syksyllä kylväjää. Maa on kosteampaa ja kuivuudesta ei ole huolta kuten viime keväänä, jolloin esikasvatetut taimet kärsivät veden puutteesta. Nyt lähdetään kokeilemaan myös ennestään tuntemattomien juuresten ja kasvien kasvatusta.… Read More Syyskylvön aika – valkosipuli, musta- ja kaurajuuri, palsternakka, maa-artisokka ja köynnöspinaatti